— Nyt sinä sanoit oikein, riemastui Veerti. — Minä vien pankkiin ja ostelen maita. Voitko sanoa renkipoikien rahojen olevan missään sen paremmassa asiassa.
Villeä alkoi harmittaa kuunnellessaan näin kylmäkiskoista omanvoiton pyyntöä, mutta hän koetti pysyä tyynenä ja uudisti äskeisen väitteensä.
— Onhan ne oikeassa asiassa sinua hyödyttämässä.
— Minuako yksistään, sanoi Veerti. — Saisivatpahan nähdä, että ne hyödyttäisivät muitakin, jos vain olisi äitisi elossa. Minä muistan, mitä me puhelimme silloin, kun kävin hakemassa sinua ja äitiäsi Raivion mökistä hautajaisten laittajaksi. Etkö sinä enää muista?
— Enpä paljon, vastasi Ville tullen entistään tarkkaavaisemmaksi.
— Minä muistan, sanoi Veerti uudestaan. — Muistan vielä nekin puheet, mitä puhuimme silloin, kun äitisi kanssa veimme lehmää rovastille. Äitisi toivoi aivan tosissaan, että minä tulisin Kivimäen isännäksi, sinä rengiksi ja hän itse karjanhoitajaksi. Ja niinkuin sanoin, jos äitisi olisi elossa, niin nyt se suunnitelma toteutettaisiin, sillä poikkeuksella vain, että sinä olisit isäntänä ja äitisi vanhana emäntänä… ja minä itse silloin tällöin käypäläisenä, joka kantaisin rahaa, jolla teettäisit työtä ja rakennuttaisit kartanoa.
Ville hämmästyi sanattomaksi. Tämä kammoksuttu lapsuuden tuttava kohosi ajatuksissa aivan toiseen asemaan. Että Veerti muisti hänen äitinsä puheet ja esitykset näin tarkalleen, se vaikutti kaikkein enimmän, eikä hän voinut salata mielenliikutustaan. Hän ponnisti pysyäkseen tasapainossa ja pyyhkäisten valahtaneet kyynelet kasvoiltaan kysyi:
— Mistä hyvästä sinä asettaisit minut ja äitini ikäänkuin isänniksi?
— Enpä sano vielä kaikkia syitä, vastasi Veerti iloisesti aivan kuin ei olisi huomannut mitään. — Tärkein on se, että ilman äitisi huolenpitoa olisi Kivimäki aikoja sitten myöty ja ehkä syötykin. Lehmän vientimatkalla puhui äitisi myöntiasiasta rovastille. Minä olin omin korvin kuulemassa. Rovasti otti asian huolekseen ja toimitti kuin mies, ettei setä saanut myöntilupaa.
— Vai oli teillä niin paljon yhteisiä puuhia, sanoi Ville. — Mutta olisihan teillä veljeksillä sitä enemmän rahoja.