— Nyt huolehdit joutavaa, selitti Nevalainen. — Niityt kasvavat puolta paremmin, kun ovat keväällä veden alla. Ja mitä pitemmän aikaa tukkimiehet viipyvät kylässä, sitä enemmän tulee rahaa. Kaloja otetaan kesällä.
— Mutta milläpä tukkimiehiltä enää rahaa ottanee, kun lihat ja kalat ovat kaikki myötynä ja syötynä? arveli Antti.
— Lyö huonointa lehmää lihaksi, neuvoi Nevalainen. — Silloin sikaa säkkiin, kun se on päin. Niin minä olen antanut tehdä.
— Se tässä täytynee muidenkin tehdä, myönnytti Antti. — Mutta mikä se Simo Kurkista koskeva asia olikaan?
— Niin, minun täytyi tällä viikolla maksaa ensi kerran kyläkunnan kassasta palkka Simon hoitajalle, selitti Nevalainen. — Silloin muistin, että Simollahan on poika, Pekkako sen nimi olikaan?
— Petteriksi sitä sanottiin, muisti Antti.
— Pekka tai Petter, sama se. Pääasia on, että meidän pitäisi osata menetellä niin viisaasti, että hän lähettäisi rahaa isänsä hoitoon ja elatukseen.
— Missä asti asuneekaan ja lähettäisikö, jos saisi sanankin, epäili Antti.
— Asuinpaikkaa pitää kysyä Simolta. Luultavasti hän tietää. Ja jos poika on kohonnut jonkun verran herrasmieheksi, niinkuin olen kuullut, niin kyllä hän lähettää ja ottaa velkaakin, jos ei olisi itsellään. Mutta meidän täytyy kirjoittaa hyvin kauniisti. Kertoa ensiksi, että isä sairastaa täällä entisessä mökissään ja on sairastanut talvesta asti, jolloin hänen omat uskonveljensä toivat tänne kotikylälle. Senkin voisi vanhan tuttavan tavalla kertoa, että se kaupitsi kirjoja, josta saaduilla säästöillä on elänyt melkein näihin asti, mutta nyt on jo kyläkunnan täytynyt antaa apua ja palkata hoitaja… Näin, tähän tapaan sille pitäisi kirjoittaa, ja minä ajattelin, että sinä, Antti, lapsuuden tuttavana kirjoittaisit.
— Minäpä kuulen, että isäntä itse osaa kirjoittaa tai kirjoituttaa kaikkein parhaiten, sanoi Antti.