Tukkimiesten alipäällikkö tuli kiirehtimään "pelimannia" kisakentälle. Varsinainen päällikkö oli mennyt pyhien ajaksi kotiinsa.
— Näinkö aikaisin siellä aletaan, ihmetteli Veerti.
— Niin täytyy alottaa, selitti alipäällikkö. — Sinne on jo kokoontunut miehiä. Ja kun niissä on juopuneita ja rajupäisiä, niin ei niitä ole käsivoimilla hyvä hallita.
— Milläs ne minä hallitsen? kysyi Veerti.
— Soittamalla ja laulamalla, sanoi päällikkö.
— Nytpä kuulette muutkin, kuinka tarpeellinen minä olen, nauroi Veerti. — Mennään sitten villiytyneitä kesyttämään.
Kisakenttää lähestyessä alkoi kuulua pallonlyöjäin mekastusta, jossa olivat osallisina keskenkasvuiset poikaset. Juopuneimmat miehet turisivat petäjikössä, kentän laiteella. Ja aivan kuten alipäällikkö oli kentälle tullessa kertonut, näkyi kokon lähistöllä kymmeniin nouseva miesryhmä, josta kuului reuhaavaa puhetta ja kirouksiakin.
— Nyt alotetaan helluntai-ilot. Laulu ja soitto kaikumaan! komensi alipäällikkö.
Veerti viritti viulunsa ja sillä säestäen lauloi:
— "Nythän on taaskin se helluntai, kevät tautisen talven voitti".