— Kuulemme me tännekin, estelivät tyttäret, mutta siirtyivät jo kuitenkin vähän lähemmäksi.
Auringon alentuessa kuhisi kentällä joukkoa enemmän kuin koskaan ennen. Silloin katsoi päällysmies ajan tulleen ja korottaen äänensä lausui:
— Nyt sytytetään kokko ja sitten huudetaan.
Useita miehiä hyökkäsi sytyttämään, tuikaten tulen alimpiin oksiin, josta se kohosi korkeammalle ja korkeammalle, kiihtyen korvin kuultavaksi huminaksi. Siihen yhtyi ympärillä seisovain ilohuuto, jota poikaset jatkoivat, niin että päällikkö jo viimein kielteli lopettamaan.
Veerti lähti kokon palamisaikana kävelemään ulompana seisovain luokse, josta oli huomannut Villen.
— Tulithan sinä sittenkin. Jalanko vai hevosella? hän alkoi kysellä.
— Alapihan kirkkomiesten hevosessa tulin, selitteli Ville. — Menin sinne ja tulin nyt tietämään, milloin sinä joudat Kivimäelle.
— Huomiseen se jääpi, sanoi Veerti. — Jos maltat odottaa tämän "ötäkän" loppuun, niin mennään yhdessä Alapihaan yöksi ja sitten aamulla ani varhain Kivimäelle.
— Kun et viipyisi kovin myöhään, arveli Ville.
— Puoleen yöhön asti on sopimus, enkä minä halua nyt soittaa siitä yli, vaikka paljonkin maksaisivat.