— Minä odotan sinne asti, lupasi Ville.
Seisoskellessaan kuuli Ville muutaman miehen mainitsevan Simo Kurkisen nimeä. Hän kääntyi puhujaan päin ja huomasi, että se katseli kentän lähitse kulkevalle tielle, jossa kahden miehen ohjaamana ajettiin jotain hellävaroen kuljetettavaa kuormaa.
— Simoa siinä viedään, selitti mies toisille. — Tuo, joka kävelee kärrin kupeella, on Simon poika, joka oli viime yönä tullut ja on tämän päivää tiedustellut isälleen parempaa asuntoa. Äsken kuulin, että mestari Tarvainen on vuokrannut kamarinsa ja luvannut hoitaa sairauden aikana.
Ville liittyi miesten keskusteluun ja kysyi:
— Simoko on sairaana ja tuo toinen on Simon poika, Petter?
— Petterhän se kuvain tekijä poika taitaa olla nimeltään, muisteli mies.
Ville halusi käydä vanhoja tuttaviaan tapaamassa ja kävi ilmoittamassa Veertille, että hän menee mestari Tarvaisen mökille odottamaan. Hän halusi nähdä vielä kerran, ehkäpä viimeisen kerran, vanhaa Simoa. Hän iloitsi siitä, että Simo saapi ennen kuolemaansa olla poikansa hoidettavana.
Ville muisti ikävällä ja katkeruudella ettei hän saanut olla äitiään hoitamassa sen viimeisillä hetkillä. Katkeruus kohdistui isintimään, joka oli tullut heidän erottajakseen. Hänellä oli sellainen ajatus, että äiti eläisi vieläkin, jos ei tuo vihattava mies tullut turmelemaan heidän väliänsä. "Ja jos äiti eläisi", hän ajatteli, "niin ehkäpä saataisiin taas asua Kivimäellä".
Ville oli tullut tällä kertaa Heinäjärvelle siinä luulossa, että Veerti pyytää häntä Kivimäen viljelijäksi tai on saanut päähänsä ajatuksen avustaa maanviljelyskouluun. Kumpainenkaan näistä ei ollut hänelle erittäin mieleinen, mutta hän oli sittenkin utelias tietämään onko hän arvannut oikein.
Hän käveli hitaasti ajatuksiinsa vaipuneena ja aprikoi, rohkeneeko mennä Simoa katsomaan näin myöhällä.