He istuivat kiven päälle levähtämään, ja Ville alkoi työväkeänsä viihdytelläkseen puhella:
— Kuinkahan monta kiveä tässä on silloin, kun meidän isäntä tulee ensi kerran katsomaan?
Jaakollakin oli oman talonsa teko mielessä, ja hän sanoi vilkkaasti kulmiaan kutrautellen:
— Tulisi vain heti, että saisin kysyä pohjahirret siihen minun…
— Onhan Jaakon tupaan luvattu pohjahirret ja kaikki puut mitä siihen tarvitsee, kun latvukset joutuvat, selitti Ville.
— Minäpä löysin kuivan, kaatuneen hongan. Siitä tulisi lujemmat.
— Se on eri asia, myönnytti toinen. — Kyllä isäntä Veerti antaa sen Jaakolle aivan varmasti, kun tulee käymään kotona. Ja se voipi tulla vaikka tällä viikolla. Siitä on jo viikko tai enemmänkin, kun kirjoitti olevansa aivan terve ja pääsevänsä pois sairashuoneesta.
Jaakon huulet ja kulmat tekivät mielihyvää ilmaisevia liikkeitä, ja hän puhkesi ylistykseen:
— Ovat ne tohtorit hyviä miehiä, kun osaavat leikkailla ja paikkailla suoletkin.
Toiset naurahtivat, ja Ville selitti: