— Saapa nähdä, eikö poika nuku.
— Mitä sinä sille teit? kysyi Kustaava, vaikka aavisti asian.
Minä jauhoin pois painajaisen, koska et itse ruvennut.
— Minä en usko painajaista olevankaan, sanoi Kustaava.
— Uskoppa tai et, mutta kohta näet, että poika nukkuu kuin hako.
— Sittenpähän uskon, jos nukkuu. Mutta mitenkä se pysyi jauhinkiven päällä.
— Eihän se keskeltä kiveä mihin mene, selitteli toinen.
— Eikö se huutanut?
— Ei tuon enempää. Rapisteli vain silmiään, kun pyörittää hyrräsin vuoroon myötä- ja vuoroon vastapäivään.
— Pitikö siinä loihtia?