— Minä luultavasti joudan pois. Mutta me olemme entisen isännän luvalla syöneet talosta. Kuka ne nyt maksanee? Mekö, vai nykyinen isäntä?
Otto ei vastannut vähään aikaan. Hän mahtoi harkita asiaa lain ja oikeuden kannalta. Viimein hän sanoi:
— Turhia maksuja ne ovat minulle, mutta milläpä tekään maksanette, kuten tuokin Jaakko hupelo.
Villen luonto kuohahti uudestaan. Käsi meni jo ottamaan rahakukkaroa, mutta tuli ajatelleeksi, että nekin markat lisäisivät tuon onnestaan juopuneen perijän iloa, ja päätti jättää koetteeksi sen maksettavaksi omankin osansa.
— Minä olen siis huoletta, ja saatte periä tältä nykyiseltä isännältä, hän sanoi lampuodin miehelle, joka huolissaan odotteli mitä tämä nykyinen isäntä käskee tai määrää.
Ville sanoi hyvästi Otolle ja vielä uudestaan Ukille, joka jäi alla päin istumaan Kivimäen tuvan penkille.
Lampuodin emäntä tuli Villen lähtiessä ulos ja vesissä silmin kysyi:
— Poisko teidänkin täytyy lähteä?
— Niinpä täytyy lähteä.
— Meillä on nyt uusi isäntä.