Kustaavakin alkoi jo kauhistua, että hänen lapsensa tautta lienee tuollainen kirous tarttunut talon lapseen. Hän ei kuitenkaan ilmaissut tätä ajatustaan, vaan koki uskotella pahaa paremmaksi ja sanoi:
— Minä käyn kuitenkin katsomassa saunasta.
Hän juoksi sinne ja palasi takaisin ilosta läähättäen.
— Siellä se on! Minä vilkaisin ikkunasta, niin tuli näkyi ja puhelu kuului.
— Sepä oli hyvä, ihastui Hetakin. — Mutta mitä varten se on näin keskellä yötä mennyt sinne.
— Mennään ja kuunnellaan hiljaa oven takaa, ehdotti Kustaava.
He hiipivät oven taakse, jossa oli harvat raot, joista näki ja kuuli, mitä saunassa tehtiin. Jaakko istui selin oveen ja vuolla tohelti niin työhönsä syventyneenä, että pinnistyksestä pullistuneet huulet puksahtelivat käden liikkeen mukaan. Veerti piteli palavaa pärettä ja katsoi tarkasti työhön.
— Noinko vahvaksi sinä jätit kaulan? kysyi Veerti.
— Vuollaan vielä, vuollaan vielä.
Alkoi taas kuulua säännöllinen puh… puh…