— En minä mitään, en minä mitään, pulpatti Jaakko hätäisenä.
— Vai et mitään. Minä kuuntelin oven takana.
— Itse pyysi… itse pyysi.
— Niin teki. Mutta mikä se on se kapine, jota pitää yöllä tehdä?
— Sitä ei akoille näytetä, tosahti Parta-Jaakko.
Enempää puhumatta sivalsi Heta tuon piilotetun kapineen ja nähdessään sen viulun tekeleeksi, löi yhtä kyytiä kiukaan kiveen kappaleiksi. Parta-Jaakon huulet ja kulmat mutistuivat niin kamalan näköisiksi, että Heta kiirehti ulos ja kutsui Veertin mukaansa. Saunan edessä hän riipaisi vanhasta vastasta varvun ja alkoi piiskata poikaansa. Mutta tuskin oli ennättänyt kahta kertaa hotaista, kun saunan ovi aukeni ja nyrkin kokoinen kivi lennähti Hetan hartioita kohti. Kustaava huomasi kiven heiton ja kiljaisi: nyt se hullu… mutta Heta makasi jo suullaan poikansa jaloissa. Kustaava alkoi huutaa ja käski Veertin mennä kutsumaan isäänsä. Peljäten Jaakon heittävän toisella kivellä, alkoi Kustaava kainaloista kannattaen vetää Hetaa saunatietä pitkin tupaan päin. Rappusille päästessä tuli Kaspo unenpöpperöisenä vastaan ja alkoi kysellä, mikä Hetalle on tullut. Kustaava selitti, että Parta-Jaakko, hullu, heitti kivellä selkään.
— Missä heitti kivellä ja mistä syystä? tiedusteli Kaspo ihmetellen.
— Se oli Veertin kanssa tekemässä saunassa viulua, selitteli Kustaava. — Ja kun Heta särki viulun, niin silloin se…
— Se siitä sitten tuli, alkoi Kaspo kiukutella. — Mitä varten sinne tarvitsi mennä. Olisi antanut hupelon pitää viulunsa.
Kustaavakin jo tuskastui.