— Ei ne hauteet eikä muut enää auta, sanoi sairas. — Minä tunnen, että loppu lähenee.
Kustaava tuli aivan levottomaksi ja huomautti:
— Mutta vielähän sinä eilenkin uskoit paranevasi.
— En minä ole enää pitkään aikaan uskonut, vaikka olen niin sanonut, ettet hyvin hätäilisi, tunnusti Heta rauhallisesti.
— Tietääkö sen isäntä? kysyi Kustaava.
— Mitä se sillä tiedolla tekee.
— Kyllä se sille pitää sanoa, että menee viimeinkin noutamaan rohtoja. Onhan se aivan hänen syynsä, jos sinä kuolet sen tautta, ettei ole rohtoja.
— Ei ruveta ketään syyttelemään, kielteli sairas.
— Ollaan hätäilemättä tämä loppukin aika. Minun kuolemaani ei ole kukaan syrjäinen syyllinen, vaan ehkä minä itse.
— Eihän oma mies ole syrjäinen, väitti Kustaava.