— Saatanhan minä tuon nyt jo sinulle sanoa: totta se oli, hänestä minä pidin.
— Sepä kummallista, ihmetteli Kustaava uudestaan. — Kaikki ihmiset sanoivat silloin, että sinä hylkäsit Simon.
— En minä hylännyt, sanoi sairas. — Mutta minkä minä taisin, kun Simo takertui Agaattaan.
— Siinä on varmaan tullut Simolle suora erehdys, päätti Kustaava.
— En tiedä, mikä lienee tullutkaan, mutta niin se päättyi, ja totta oli niin päättyväkin, sanoi sairas huokaisten raskaasti.
— Niin on ollut, myönnytti Kustaava. — Ja kyllähän Kaspo on kunnollinen mies. Tuskinpa Simo olisi osannut niinkään hyvästi hoitaa taloa. Sanovat, että se ryyppäisikin, jos olisi varoja. Mutta eihän Kaspo isäntä osta milloinkaan viinaa.
— Onhan siinä hyvääkin, myönnytti Heta ja kysyi: — Ottaisitko sinä Kaspon mieheksesi?
Kustaava aivan ällistyi.
— Minäkö? Mitä sinä nyt. Mikä otettava se on.
— Kyllä se on jo ensi kesänä, vahvisti sairas.