He asettuivat yöunelle ja sammuttivat päreen, mutta uni ei tullut kumpaisenkaan silmiin.
— Nuku pois, kehoitti Kustaava poikaansa.
— Täällä on ikävä yksinään… pelottaa, valitti poika.
— Ethän sinä ole yksinäsi, olenhan minä täällä.
— Niin, mutta sitten päivällä, kun menette kylään.
— Eihän päivällä pelota eikä yölläkään, rauhoitteli Kustaava. — Pane nytkin kätesi ristiin ja lue, niin sitten ei tapahdu mitään pahaa.
Ville alkoi lukea äidin opettamaa virren värssyä: "Silmän' nyt kiinni painan" ja sitten: "Levit' nyt siipes päällen'", joka päättyi sanoihin: "Kun saatan' pyytää paulaan, niin anna enkelit laulaa ja olla Vartian'". Virressä olisi ollut vielä yksi säkeistö, mutta se oli jäänyt opettamatta ehkä siitä syystä, ettei Kustaava uskaltanut poikansa mukanakaan sanoa: "viimein täältä auttaa taivaan iloon vissist'".
Herransiunauksessa ei ollut niin vaativia sanoja, ja sen he lukivat viimeksi.
— Jos päivälläkin alkaa pelottaa, niin lue Herransiunaus, ja silloin ei sinun tarvitse pelätä mitään, neuvoi Kustaava.
Kohta he kumpikin nukkuivat rauhallisesti.