Simo nosti päätään ja kysyi:
— Senkö Kustaava pitää onnettomuutena, että joutuu yksinään lapsen äidiksi?
— Niin. Ja voipiko sen suurempaa onnettomuutta ollakaan?
— Eikö sekään olisi suurempi onnettomuus, jos et saisi olla tuon poikasi äitinä? kysyi Simo surullisen näköisenä.
— Ettäkö jos kuolisi?
— Ei, vaan pojan eläissä.
— Kuka minut estää olemasta lapseni äiti, jos minä elän, ei kukaan.
— Niin, niin, myönteli Simo. — Mutta jos joutuu niinkin onnettomaksi, ettei saa olla omainkaan lastensa isä.
— Kuka sen voipi estää… En minä ymmärrä…
Kustaava tarttui hyvin topakasti työhönsä, jotta näyttäisi, kuin se olisi syynä keskustelun pysähdykseen. Hän oli ymmärtänyt, kuka näin onneton isä on.