— Kuka pilkkasi ja missä?
— Siellä Etelälahden juhannuskokolla silloin minun elämäni onnettomimpana iltana.
— Juhannuskokolla, muisteli Kustaava. — Se on varmaan sama juhannusaatto, josta Heta vainajakin mainitsi. Mitä siellä tapahtui?
— Joku renkipoika alkoi minua pilkata lehmän lypsystä, kun minun täytyi äidin sairauden aikana lypsää lehmät ja tehdä muitakin naisten töitä.
— Ja muut sille nauroivat, Hetakin?
— Niin. Minä näin sen.
— Naurakoot muut millä mielellä hyvänsä, sanoi Kustaava. — Mutta Simo saapi olla siitä aivan varma, ettei Heta ole nauranut pilkatakseen.
— Niin, niin, huokasi Simo. — Siinäpä minä taisin erehtyä surkeasti… Mutta mitä niitä enää muistelee. Ne ovat menneitä asioita, jotka eivät tule takaisin… Ville jo nukkuu. Nukkumaan tässä pitää minunkin.
Istualleen kohoten hän alkoi riisua vaatteitaan.
— Ei tullut tässä keitetyksi, sanoi Kustaava.