— Saanko nyt lähteä metsään ja ottaa vasun mukaan? kyseli Ville.
— Mitä sinä vasua sinne veisit?
— Poimisin siihen kuusenkäpyjä.
— No mene vain, jos Simo ottaa, ja muuten tarennet, lupasi Kustaava.
— Otanhan minä, ja kyllä siellä tarkenee, kun tehdään maja, lupasi Simo.
Työpaikka ei ollut monenkaan viittavälin päässä mökistä, mutta paljon oli sittenkin puuhaa matkavalmistuksessa. Mitä löytää verhoksi käsiin, mitä jalkoihin? Niin tuli Villestä pukimien puolesta puoleksi poika, puoleksi tyttö. Äidin nuttu oman nutun päälle, äidin huivi hatun alle. Miehiä he silti sanoivat olevansa, lähtiessään perätysten entistä suksenlatua pitkin hiihtää nytkyttelemään, Villellä varrellinen luuta sauvana ja Simolla kirves kainalossa ja kopsavasu kädessä.
Kustaava katseli hymyillen tätä matkantekoa ja ajatteli, että kunpa riittäisi Simolle työtä koko kevättalveksi. Mutta samassa muistui mieleen, miten vähille keittovaroille kävisi, jos joka päivä antaisi Simollekin. Jo ensimäistä kertaa keittolihaa leikatessa oli huomannut, että on puolta huvempi, jos täytyy leikata yli oman tarpeen sellainen nokare, jonka viitsii aikamiehen eteen asettaa. Mutta eihän Simo joka kerta ottaisikaan. Ja kohtahan se alkaa tuoda mökiltään keittämistä, kun lehmä joutuu lypsämään. Nythän sille saattaisi olla hyvin tarpeen. Mahtaneeko olla juuri muuta kuin leipää.
Kustaavalle tuli halu katsoa Simon eväsvaroja. Eihän se ollut oikein, mutta tuskinpa tuo on niin pahakaan, kun ei ole ajatellut omin käsin ottamista. Hän irroitti varovasti kontin kielinuoran, etteivät tavarat siirrähtelisi toiseen järjestykseen. Mutta hän aivan hämmästyi, kun ei siellä ollutkaan muuta kuin vajaa leipä ja pieniä särenrasseja vakkasessa. Eihän näillä eväillä elä kuin ehkä parhaiksi yhden päivän, ei ainakaan sunnuntaihin asti. Kustaava painoi kiireesti kontin kielen kiinni, eikä oma köyhyys enää niin paljon painanutkaan.
* * * * *
Hetkisen kuluttua kohosi jo metsästä savu ilmoille. Simo oli löytänyt tervaskannon, potkinut jalallaan lumen kannon ympäriltä ja tehnyt siihen tulen. Vähäinen havusuojuskin oli kohta valmis, naavaisimpia oksia alustana lumen päällä. Siihen jäi Ville iloisena kellimään.