— En minä tätä riskua tarvitse, saapi Ville tämän.
Kustaava valmisti ruokaa pojalle, joka heti lähti hiihtämään takaisin.
Kohta tuli Simokin päivälliselle. Kun hän oli asettanut eväät konttiin, tuli Ville näyttelemään uuteen kuntoon pantua käpykarjaansa. Kustaava sattui olemaan ulkona.
— Nyt nämä ovat oikeiden lehmien näköisiä, kun teidän Petter laittoi, tuumi Ville. — Tämä on kellokas. Sillä on kellokin kaulassa. Tämä pitkä käpy on suuri härkä. Sillä on oikein pitkät sarvet.
— Härkäkö, virkkoi Simo ottaen häräksi nimitetyn kävyn käteensä. — Petterkö tämän teki?
— Niin, Petter, teidän Petter.
— Vai niin, virkkoi Simo nousten seisoalleen. — Minä vien tämän metsään ja tuon tullessani paremman.
Ville katsahti kysyvästi Simoon ja huomasi, että tämä oli vihaisen näköinen, ja kuuli, kun hän ovessa mennessään jupisi:
— … lapsillekin se poika saatana niitä kujeitaan…
Kustaavan tupaan tultua alkoi Ville, vesissä silmin kertoa: