— Simo otti sen härän ja sanoi Petteriä saatanaksi.
— Mitä sinä nyt hupatat? ihmetteli Kustaava. — Ei Simo ole niin rumasti sanonut.
— Sanoi ovessa mennessään ja oli vihaisen näköinen, väitti poika.
— No, jospa on sattunutkin sanomaan, niin älä sinä sitä muistele äläkä kerro kenellekään muille.
Kustaava oli huomannut, että pojat palasivat hyvin pian havumajalta eikä heillä ollut mitään hauskaa kerrottavana. "Mitähän semmoinen merkinnee, ettei omaa lastaan yhtään hyvittele", ajatteli Kustaava. "Jos on siitä, kun ei tuonut muuta kuin paljasta leipää. Mutta eihän se ole pojan syy… Eipä taida olla kaikistellen isästäkään iloa".
Hän odotti uteliaana, melkeinpä peläten, millä mielellä Simo palaa illalla metsästä. Mutta ei siinä mitään suuttumisen merkkiä huomannut. Tasku oli tuomisiksi täynnä käpyjä. Lupaamansa häränkin oli veistellyt puusta, jossa jalkoina tökötti kasvannaiset oksat. Kun Simo sitä veitsellä vähän muodosteli, niin ei Ville lainkaan kaivannut metsään vietyä härkäänsä.
XI.
Viikon lopulla otti Kustaava puheeksi, että sunnuntaina pitäisi viedä valmistuneita kehruutöitä ja tuoda ruoka-aineita, mutta Ville jäisi taaskin ikävöimään.
— En minä ikävöi, kun Simo on täällä, sanoi Ville.
— Simo menee mökilleen, selitti Kustaava.