— Sinnehän täältä pitäisi mennä, virkkoi Simo huoahtaen. — Mutta voisinhan olla sunnuntain täälläkin, kun havu-urakka näkyy ensi viikon alkupäivinä päättyvän.
Kustaava oli salaisesti ajatellut juuri samaa ja nyt hän iloissaan siitä, kun saisi kerrankin toimittaa asiansa kiirehtimättä, ryhtyi kaikkiin valmistuksiin, Simon paita oli pestävä ja kuivattava lauvantai-iltana, perunat kuorittava ja niin edespäin. Henkisen puolen ravinnoksi löytyi virsikirja ja katekismus.
— Olihan meillä ihmisen sydämen kirjakin lainassa, mutta se piti viedä pois, valitti Kustaava.
— Kyllä minä tunnen sen kapineen, sanoi Simo naurahtaen.
— Onko teillä se kirja?
— On, mukana on, mutta ei sitä huvikseen selaile.
— Niin sydän, hymähti Kustaava huomatessaan, mitä kirjaa Simo tarkoitti. — Kelläpä tuo kovin kaunis lienee.
— On se toisilla, huokasi Simo. — On ollut Kristityllä, josta Bunyan kertoo "Kristityn vaelluksessa".
— Kirjako se on?
— Kirja on, hyvin kaunis kirja.