— Heitetäänkö siihen tuliseen järveen lapsiakin?
— Ei siihen heitetä, jos on pappi ennättänyt kastaa ja siunata, selitti Simo.
— Heitetäänkös, jos ei ennätä kastaa? uteli Ville.
— Ei niitä sittenkään heitetä tuliseen järveen, mutta ne eivät pääse taivaaseenkaan. Ne asuksivat kirkkomaalla ja odottavat, että pappi heitä siunaisi. Kerrankin, kun pappi ajoi pimeänä yönä kirkkomaan ohitse, ne seisauttivat hevosen. Pappi luuli valjaiden lauenneen ja laskeutui korjaamaan, mutta valjaat olivat kunnossa. Pappi nousi taas kärryihin ja käski hevosta, mutta se ei liikahtanutkaan. Silloin pappi rukoili Jeesusta siunaamaan kaikkia kristityltä. Ei auttanut sekään, vaan kirkonaidan sisäpuolelta kuului lapsen ääni: "Entäs meitä?" "Ja teitä myös", sanoi pappi, ja samassa lähti hevonen juoksemaan.
— Pääsivätkö ne lapset sitten taivaaseen? ehätti Ville kysymään.
— Ovat ne sitten päässeet.
— Kuinka vanhat lapset pääsevät taivaaseen? Pääseekö kymmenennellä?
— Pääsee sinne vähän vanhemmatkin, jos eivät ennätä tehdä syntiä, selitti Simo.
Iltapuolella päivää veisaili Simo virsiä ja olisi opastanut siihen Villeäkin, mutta tämä ei voinut irtautua siitä vaikeasta kysymyksestä, joutuisiko hän tuliseen järveen, jos nyt kuolisi. Ville muisti katselleensa "sydämen kirjaa" hattu päässä ja syöneensä kakkuakin panematta ensin käsiänsä ristiin. Teki mieli kysyä Simolta, joutuisiko näiden syntien tautta tuliseen järveen, mutta ei rohjennut.
Illan hämärtäessä tuli Kustaava kylästä, tuoden kantokuorman leipä- ja särvinaineita. Hän olisi voinut olla iloinen matkastaan, mutta oli kuullut surullisen uutisen. Kivimäen Kaspo Haverinen oli kuollut.