— Älä muistele tuon vieraan puheita, sanoi Kustaava. — Mennään saunaan pakoon.
Vähän aikaa odotettuaan nousi Agaatta suksilleen, ja kohta hänen äänensä kuului metsästä, Simon työpaikalta. Kustaava otti tukon saunan ikkunasta ja kuunteli. Metsä oli yhtenä pauhuna, josta erotti vain tutuimmat makusanat ja aina uusiutuvan "nälkäkurjen" nimen.
Mutta täällä ei Agaatta saanut yhtään sanaa vastaansa. Simon kirveen kapse kuului pysähtymättä koko saarna-ajan.
Kun pauhu lakkasi kuulumasta, tukki Kustaava saunan ikkunan. Mutta Agaatta ei tullutkaan enää huoneeseen, anteli vain kartanolta käsin muutamia sanavarastonsa sakeimpia jätteitä ja lähti takaisin.
Tänä iltana viipyi Simo työpaikallaan tavallista pitempään. Kustaava kävi illan hämärtäessä kuuntelemassa, oliko se hengissä, mutta kun kuuli kirveen kapseen, niin palasi odottelemaan. Hän ennätti jo asettua nukkumaan, kun Simo viimeinkin tuli hiipivin askelin ja alkoi tulta tekemättä kaivella konttiaan. Hän nähtävästi toivoi olevansa yksin valveella.
Kustaava halusi päästä puhumaan päivän tapahtumasta ja kohottaen päätään virkkoi:
— Pitkäänpä Simo viipyikin tänä iltana metsässä.
— Niin viivyin, ja jos arvasin edeltäpäin, niin olisin jo ennen viipynyt.
— Oliko sillä Agaatalla mitä asiaa?
— Asiaako! toisti Simo. — On kaiketi se asiansa sanonut täälläkin.