— Ei minun luonnollani varastetakaan.
— Mitä varastamista se on, jos työstään ottaa, väitti Annastiina oikein kiivastuen. — Otin minä Porraspurolla ollessani kahviin ja sen semmoiseen enkä pidä varastamisena.
Kustaavan teki mieli sanoa, että sepä sen niin sukkelaan lopettikin, mutta ettei suututtaisi apulaistaan, myönteli:
— Se on erittäin, jolla on oman miehen tavara, mutta tässä on muitakin osakkaita.
— Olkoon vaikka kymmenen, väitti Annastiina kiivastuen. — Minä toki uskoin, että sinulla on hyvätkin takavarikot.
— Tässä ovat takavarikot.
— Niin, mutta milläs luulet eläväsi täällä syrjäsopessa?
— On minulla rukki.
— Rukki, jamasi Annastiina. — Kehräämälläkö kuin köyhät akat?
— Mikäpäs muu minä olenkaan.