Kustaava ei sittenkään ihaillut tätä oppipaikkaa. Hänelle jo selvisi, miksi Veerti oli enimmän taipuvainen mestari Tarvaisen oppiin. Olisi halunnut kieltää koko viulu-harrastuksesta, mutta kun oli yhteen matkaan lähtö ja vieläpä hautajaisiin, niin jätti sanomatta.
Hän kävi ottamassa halkoja tuvan uuniin kuivamaan. Palatessa on tupa kylmä, joten on hyvä saada puut heti palamaan. Muita valmistuksia ei ollutkaan. Parempana säilyneet vaatteet oli vielä otettava mukaan hautajaisten ajaksi.
— Mutta mitenkähän Ville tarkenee istua reessä nyt mennessä?
— Toin minä siltä varalta turkin, ilmoitti Veerti.
— Muistit toki ottaa.
— Arvasinhan minä, ettei ole, selitteli Veerti ja meni reestä noutamaan.
"Aivan yhtä avulias ja hyväsydäminen kuin äitinsäkin", ajatteli Kustaava liikutettuna. Hän laitteli kiireesti Villen ylle vaatteita, ja kun turkkia vähän lämmitettiin liedellä, oli kaikki matkakunnossa. Viimeksi pönkkä oven taakse merkiksi, ettei ole ketään kotona.
Tie kulki heinäladon ohitse.
— Onko tämä — Ville käynyt talvella heinässä? kysyi Veerti.
— Kenenkäpä kanssa tämä olisi käynyt? selitteli Kustaava.