— Vai ei anneta, sanoi Metka arvonsa tuntevalla äänenpainolla. Onkos teillä sellainen astia, joka maksaa viisisataa markkaa.
— On, jos vaan herralla on rahaa.
Metka levitti pöydälle viisisatasen ja ilmoitti mihin astia on tuotava.
— Ja sen pitää olla hyvää, hän muistutti lähtiessään.
— Parasta mitä löytyy, vakuutti myöjä.
Nyt hän meni leimamerkkien myymälään ja esitteli itsensä.
— Varmaan tunnette kihlakunnan tuomari B:n, lankoni. Antakaa hänen laskuunsa viidensadan markan edestä leimamerkkejä.
Täällä ei tehty pienintäkään vastaväitöstä.
Nyt olivat asiat toimitetut, mutta paluumatkalle lähtö jäi huomiseen. Täytyi tutkia onko tavara sopimuksen mukaista ja, jos siksi tunnetaan, palkata hevonen astiata kuljettamaan. Tutkimiseen kului yö ja puolet seuraavasta päivästäkin. Sitten alkoi matka. Herra ajoi edellä, pieni tutkimusnassakka mukanaan ja perästä tuli ison astian vetäjä. Tätä kallista kuormaa täytyi kuljettaa varovasti, joten matka kului hitaasti. Ja kun eväitä oli näin runsaasti, poikkesivat he tavallista useammin tienvierustaloihin syöttämään. Täten kului aikaa paljo pitemmälti kuin oli lähtiessä laskettu.
Tuomaria alkoi huolestuttaa. Käräjäin alkamispäivä oli käsissä eikä leimamerkkien hakijoita kuulunut eikä näkynyt. Jokohan varotuksista huolimatta ryhtyi ryyppimään ja tulee milloin tulee, tyhjin käsin. Minkä se vähäinen renkipoika taitaa. Tuomari tähysteli vähä väliä tielle ja harmitteli. Nyt tässä sotku syntyy. Rahat menivät, ja uusi reissu.