— Ajattelitko minun itseni vuoksi?
— En tässä osannut ajatella mitään, ihmettelin vaan, mutta nythän minä ymmärrän, että tämä on "hunööri" minulle.
— Tietysti sinulle ja tottahan nyt mielihyvällä maksat kyytimiehelle palkan.
— Kukapa ei näin harvinaisesta kunnioituksesta maksaisi vaikka paljonkin.
Kohta tiesivät muutkin pitäjän herrat miten arvokkaasti heidän uusi tuttavansa on saapunut. Ja kun Metka viipyi paikkakunnalla, niin ei hän jättänyt muitakaan aivan osattomiksi samansuuntaisista "hunööreistä".
Metkan tulo sattui otolliseen aikaan. Entinen kirjuri oli kuollut, ja kukapa hänen paikalleen olisi ollut soveliaampi. Hän pääsi heti kohta työhön, ja kun istuntokausi joutui, tuli hänen toimia pöytäkirjan pitäjänä, joka oli paljoa arvokkaampaa kuin jäljennösten kirjoittaminen kaupunkilangon luona. Muutenkin oli maaelämä muhkeampaa. Hauskoja toti-iltoja vietettiin tuon tuostakin, joihin pitäjän herrat kokoontuivat. Se oli toista kuin ryyppyjen naukkiminen jossain nurkkakapakassa. Metka olisi vaan toivonut, että jokainen ilta olisi ollut toti- ilta. Onhan yksi päivä yhtä hyvä kuin toinenkin. Hän huomautti tästä lankoansa, mutta tämä katsoi sen mahdottomaksi ja virkkoi: mistä sitä riittäisi, hyvä kun kerran viikossakaan.
Metka jäi siihen käsitykseen, että suurimpana esteenä oli aineen puute. Kuka vaan sen poistaisi, niin olisi kaikki hyvin. Ja tulikin se kerran poistetuksi. Lanko laittoi hänet ennen käräjien alkamista ostamaan kaupungista leimamerkkejä ja antoi sitä varten viisisatasen. Kyyti oli kotoa, samoin eväät, joten ei rahaa muuhun tarvinnutkaan. Oli käytävä kiireesti, joten tehtiin varma määrä milloin on jouduttava takaisin. Metka oli aivan samaa mieltä ja meni heti kaupunkiin tultua toimittelemaan asioitansa. Ensimäinen ja tärkein oli tietysti konjakkikauppa.
— Tunnettehan minut… hän esitteli itsensä ja käski mittaamaan kaksi kannua parasta konjakkia sekä merkitsemään hänen laskuunsa.
— Kyllä herra tunnetaan, sanoi myöjä, mutta konjakkia ei anneta laskuun.
Jos tällainen vastaus olisi annettu kotikaupungissa, ei hän olisi yhtään ihmetellyt, mutta kun täällä pienessä, vähemmän tunnetussa kaupungissa rohjettiin sanoa tuolla tavalla, niin se oli jo liikaa.