— No, mutta kenet minä näen… Metka totisesti…!
Tuomarin huudahdus osoitti, ettei kaksivaljakko ollut turhan tautta. Arvoa se lisäsi. Kyytimieskin teki mitä vähänkin osasi herransa avustukseksi rattailta laskeutuessa. Epäilemättä oli tämä suuri herra, jonka näki siitäkin, että tuomari itse seisoi rappusilla vastaanottamassa.
Kyytimies alkoi kääntää hevosiaan, joita tuomari yhäkin katseli, ja pistettyään Metkalle kättä, kysyi:
— Mikä rakkine se on tuo?
— Mikä tuo?
— Tuo jolla tulit.
— Etkö ole ennen nähnyt parihevosia?
— En tuollaisten kyytikärrien edessä ole nähnyt enkä ymmärrä mitä varten niitä on kaksi.
— Luulinpa sinun ymmärtävän, ettei kihlakunnan tuomarin kotiin sovi ajaa yhdellä hevosella.
— Siitäkö tämä johtuukin!