Kauppaneuvos ei tuosta yhtään hämmästynyt.
— Merkitään vaan… taikka jos haluat, niin pyyhkäistään pois kirjoista.
— Älä nyt toki, kielteli Metka. Ei sitä vielä niin tarkkaan tiedä.
— Tehdään vaan kuten haluat.
Ja Metkan velka siirrettiin epävarmojen saatavien joukkoon.
TOISEN LANKONSA APULAISENA.
Jo vanhanaikaisessa katekismuksessa oli vakava varoitus siitä, ettei pidä kenenkään hyvää nimeä eikä arvoa millään tavalla turmella. Tämän oli Metkakin lukenut jo koulupoikana, mutta vasta lankonsa huomautuksesta hän oikein käsitti, miten varovainen siinä asiassa täytyy olla. Siksipä hän matkustaessaan toisen lankonsa, maalla asuvan kihlakunnan tuomarin luokse, tilasi viimeisestä majatalosta kaksi hevosta. Tosin eivät ajopelit olleet kahdelle hevoselle varustetut, mutta kun kyytimies solmeili köydenpään vara-aisaksi, niin kaksivaljakko siitä tuli kuin tulikin. Vastaan tulevat väistyivät hyvin kunnioittavasti tien syrjälle.
Valjakon lähestyessä määräpaikkaa istui arvoisa lanko, kihlakunnan tuomari, pöytänsä ääressä ikkunan edessä, josta näki etäälle koivukujaa pitkin. Huomasipa hänkin kaksivaljakon.
— Kukahan sieltä kahdella hevosella tulee, hän virkahti.
Ylhäiset tuttavat muistuivat mieleen ja hän nousi mennäkseen muuttamaan päällensä juhlallisempaa pukua. Katsahti kumminkin vielä kerran kujalle, ja kun ajopelit näyttivät kovin kapeilta, niin jäi odottamaan. Eivät nuo olleet vaunut, mutta mitkä ne sitten olivat. Nyt ne jo lähestyivät taloa ja kyytimies hyppäsi avaamaan porttia. Tuomari asetti rillit nenälleen.