Paavo ei puhunut mitään, laskeutui vaan hoitelemaan palaman jälkeä. Hän ei enää vilkaissutkaan laskuihinsa, vaan alkoi katsella vaatteitaan ja kysyi:
— Missähän on minun sarkahousuni?
— Aittaan vein penkin pyyhkeenä olemasta, vastasi emäntä.
— Nyt minä tarvitsen ne jalkaani, sanoi Paavo. Hän pukeutui sarkatamineihin, jota ei ollut tapahtunut kuukausiin, ja lähti Hartikaisen luokse. Tämä luuli laskujen valmistuneen ja kysyi:
— Joko tuli selväksi iankaikkisuuden pituus?!
— Ei siitä tulekaan selvää, vastasi Paavo väräjävällä äänellä. Ei pidä kenenkään ruveta laskemaan sellaista laskua.
— Joko sait kyliäsi, ähitteli Hartikainen.
— Jo sain. Et usko, hyvä naapuri, mitä minulle tänä päivänä tapahtui. Minun annettiin maistaa helvetin tuskaa ja iankaikkisuuden pituutta.
— Sitä minä toivoinkin. Kunpa olisi polttanut oikein.
— Älä hyvä naapuri toivota tuollaista. Kyllä se oli niin pitkä ja hirveä aika, että voi tokiinsa.