Hänen täytyi näyttää rohkealta, vaikka hätä oli itselläänkin. Ja siinä hätäillessä sotkeutui taas uistimen siima, eikä voinut enää uuvuttaa. Täytyi vetää nuo pelottavat pedot niine voiminsa. Ne kohosivatkin jo näkyviin.
"Ovatko suuria?" kyseli Miina.
Rouva ei vastannut mitään. Hän ennätti nähdä, että nuo uuvutetut hauet ovatkin ruohoja. Niin totisesti. Kaksi pitkää ruohoa sieltä tulla pötkötti, eivätkä potkineet yhtään. Rouva kiskasi ne harmissaan irti uistimesta ja virkkoi:
"Nyt lähtään pois. Tämä työ ei näy meitä elättävän."
Hän sysäsi jalallaan uistinvehkeet veneen pohjalle yhteen myttyyn.
Miinalla oli vielä toivoa.
"Jospa paluumatkalla saataisiin hauki."
"Vielä sieltä mitä. Olkoot."
He olivat kuvitelleet aivan toisenlaiseksi takaisin tulonsa. Veneen pohjalla potkimassa suuria haukia, joita vastaantulijain ihmetellessä kantavat kotiin. Nyt oli vain tuo sotkeutunut uistinlaitos ja matokuppi. Eipä näin tyhjin käsin palaamista olisi tarvinnut kenenkään nähdä. Mutta sattuipa vaan vanha lukkarin leski tulemaan vastaan ja alkoi kysellä mistä tullaan. Täytyihän vanhalle ihmiselle sanoa totuus ja hyvin osaaottavaisesti se surkuttelikin heidän huonoa kala-onneansa. Huomasipa syynkin siihen.
"Rouvalla on ollut huonot syötit", hän selitti. "Kanttorivainajalla oli aina syöttinä särki ja kyllä se sai kaloja."