"Jopa me oltiin typeriä, kun ei tarkemmin kysytty, mitä syöttinä pidetään", jahkaili rouva Elonen. "Meidän täytyy onkia särkiä ja lähteä iltasella uudestaan."
Heidän toivonsa virkosi. Sotkeutunut siima selviteltiin ja iltasella uusilla voimilla järvelle. Mutta vaikka heillä oli kolmekin särkeä uistimessa ja vetelivät sitä aina auringon laskun jälkeen, niin ei ainoakaan hauki tarttunut. Tämä oli jo merkillistä. Heillä on nyt varmasti oikeat syötit ja paras syöntiaika, eikä sittenkään. Miina tästä pahimmin tuskaantui ja teki sen johtopäätöksen, että hauet ovat suuria lurjuksia, naisten halveksijoita. Olla vaan uistinta vetelemässä joku vanha lukkari, tai mies mikä hyvänsä, niin kyllä silloin tarttuvat. Rouva oli suopeammalla päällä ja lohdutteli:
"Hyvä on, että miehetkään saavat, ja niille minä tämän työn uskonkin tämän päivän perästä."
"Samoin minä, jos ei pakkoa tule", lisäsi Miina.
He pysyivätkin päätöksessään ja tyytyivät maitoruokiin.
Mutta maisterin kotiintulon edellä sattui tulemaan mies haukia kaupalle ja rouvan päähän juolahti sukkela ajatus ostaa iso hauki ja sanoa omaksi saamakseen. Hän oli kuullut, että herrat tekevät usein samalla tavalla metsästys- ja kalastusretkeltä palatessaan, kun eivät saa mitään taikka sattuu kulumaan aika kuppien ääressä.
Miina täytyi saada yhteen tuumaan ja tämä lupasi säilyttää salaisuuden. Että maisteri oikein ihastuisi, päätti rouva ilmoittaa asian vasta ruokapöydässä.
Maisteri palasikin odotettuna päivänä. Hän oli oikein hyvällä tuulella, kun pääsi kotiinsa ja sai heittää kaulukset nurkkaan.
"Nyt se kalastus alkaa taas", hän virkkoi iloisena. "Kävitkö uistelemassa?"
"Kohta saat tietää", naurahti rouva ja alkoi kysellä kokouksesta.