— Minunko, ja nyt talvella? ihmetteli Paavo.
— Aivan talvella. Kesän tullessa täytyy laivan olla valmiina, muuten muu syrjäinen yhtiö panee laivansa tänne, joka käypi missä on edullisinta ja ottaa laivamaksua minkä haluttaa.
— Tuokoon vaan, arveli Paavo. Jos vaatii kovin kalliin maksun, niin minä ajan hevosella.
Hartikaisen täytyi löytää vaikuttavampia syitä.
— Toivoin sinun ajattelevan pitemmälle, hän sanoi. Mutta etkö luule koskaan tulevan kysymystä siitä, mitä varten täytyi hevosesi juosta viisi kuusi peninkulmaa mäkistä tietä. Minä sanon sen sinulle nyt ja hevosesi sanoo viimeisellä tuomiolla, että siitä syystä sen täytyi juosta, jotta saisit itse istua talven lämpimässä tuvassa ja että sitten kesällä säästäisit muutamia pennejä. Onko jäänyt lukematta vanhasta virsikirjasta se kohta, jossa sanotaan, että viimeisellä tuomiolla luontokappaleetkin kantavat ihmisten päälle.
Tämä puhe vaikutti.
— Kyllä sinä olet oikeassa, tunnusti Paavo. Laitetaan laiva.
— Se on oikein. Ryhdy vaan nyt keräämään osakkeita.
Samalla viikolla oli Paavo osakekirjoineen seutulaistensa kimpussa.
Niiden täytyi tulla siihen vakaumukseen, että sekä ajallinen että
iankaikkinen onni on suuressa vaarassa, ellei tätä laivaa hankita.
Jos se saadaan, on kaikki hyvin.
Siltasuon Lappalainen oli yrityksen hartain kannattaja, mutta ettei Paavo pääsisi poistumaan talosta parilla sanalla, asettui hän vastustajain puolelle.