— Oli se maantiepuuha vähän liika aikaista, hän sanoi.
— Mistä sinä sellaisen ajatuksen olet saanut, kummasteli Paavo.
— Siitä, kun tätä meidän järvestä juoksevaa virtaa ruvetaan valtion varoilla syventämään laivoilla kuljettavaksi.
— Ei maantie jää sen tautta tarpeettomaksi, lohdutteli Paavo.
— Jos ei aivan, mutta ei sitä paljokaan tarvita. Etkö ole ajatellut, että tällä rannalla asuvien on hankittava laiva, oma laiva, jolla pääsee joka aamu lähtemään.
— Ei ruveta niin suuriin puuhiin ja kustannuksiin, kun on tie saatu, esteli Paavo.
— Kuulehan naapuri, sanoi Hartikainen. Minun täytyy taas selittää sinulle. Laiva on laiva, varsinkin oma laiva. Sillä pääsee myrskyllä ja sateella. Omasta rannasta vaan astuu katoksen alle ja istuu kuin huoneessa ainakin. Ei väsy kirkossa käydessään. Jos on sairas kuljetettavana lääkäriin, ei tarvitse koluuttaa rattailla. Ja entä kun saapi joka aamu lähettää kermat suureen meijeriin… Kyllä se asia on sillä lailla, että meidän on hankittava oma laiva. Jos siihen meneekin satanen tai puoli talostaan, niin kyllä se vuosien kuluessa tulee takaisin.
Hartikainen toivoi Paavon innostuvan asiaan, mutta tämä tuumaili:
— Laittakaa vaan, en minä tahdo olla vasten.
— Ei se sitä ole. Sinun on otettava laivan hankkimispuuha omaksi asiaksesi ja aivan paikalla.