— Kyllä, kyllä niitä aina käypi… käypi niitä väliin enempi kuin toivoisikaan… Mutta niillä on väli miehillä ja miehillä… Turkki naulaan ja sitten istumaan… Tässä on tupakkaa… Eipä kestä kiittää… Niin, mistä minä puhuinkaan?
— Että miehillä on väli.
— Niin, aivan oikein. Miehillä on väli. Jos kysyt yhdeltä, miten on se ja se asia, niin rehellinen mies katsoo rohkeasti silmiin ja sanoo yrkäilemättä, että niin on asia. Tulee toinen mies, kysyt siltä miten on se asia. Niin ja niin hyvästi on muka asiat. Mutta tämä mies ei katso suoraan silmiin eikä sano sanottavaansa rohkeasti. Se on niitä miehiänsä, joille en tarjoa tupakkatakaan, jopa että rahoja uskoisin.
— Niitä ehkä ujostuttaa ilmaista köyhyyttään.
— Vielä niitä mikä ujostuttaa. Valehdella vaan pitää rahaa saadakseen. Mutta minä näen miehen silmistä, milloin se valehtelee. Ne Savonlahden pitäjään miehet ovat yleensä rehellisiä miehiä.
— Onhan siellä koetettu totuuden tynkää säilytellä, vaikka paha se on kulumaan, nauratteli Rantanen. Monella on suuri halu hiukan kaunistella tai korjailla muilta kuulemiansa asioita. Nytkin tänä talvena liikkui siellä huhu, että kauppias on sairastanut ja vielä hyvin huonona. Olikohan siinä puheessa mitään perää?
— Se on ollut ihan totista totta, tunnusti Kuperainen. Minä olin niin huonona, että kaikki, yksin tohtorikin, luuli kuoleman tulevan.
— Niin puhuttiin sielläkin yleisesti. Nyt ovat siihen lisänneet, että kauppias on tämän sairauden perästä ruvennut lainaamaan rahaa tavallisella korolla. Ehkä on sekin totta.
— Se ei ole enää totta, kielsi Kuperainen päätään pudistellen. Se on jo puhdasta valetta. Sitä en tee elämässä enkä kuolemassa… Ja vähätpä siitä, onko ne sen seutulaiset vaurastumaan vaiko köyhtymään päin?
— Jotkut vähän vaurastuvat, mutta enin osa taitaa pysytellä tasapainossa.