— Ei siihen sovi. Minä en halua puhella raha-asioista niiden kanssa, jotka uskaltavat tinkiä.
— Minä luulin, ettei kauppias pane pahaksi tinkimistäkään.
— Se on toista muun tavaran kaupassa, ostajalla on lupa tinkiä, mutta ei myöjällä. Ja puhtaan rahan kaupassa olen minä ostajana.
— Siinä se on meillä erimielisyys, virkkoi Rantanen. Minäkin luulin olevani Hentiläisen paperin ostaja.
— Niin, niin; olithan sinä tavallaan, mutta kun minä ennätin ajatella toisin, niin ei sitä käy muuttaminen. No poikkea talossa vastakin, että saisi tietää kuka rikastuu.
— Onhan se luottamustoimi, naurahteli Rantanen. Saanenko antaa varallisuustodistuksiakin?
— Anna vaan, lupasi Kuperainen. Mutta muista se, ettei siinä saa olla joutavia laverruksia lapsista ja muista.
He erosivat hyvinä ystävinä, ja Rantanen lähti ajelemaan kaupunkia kohti vedellen sikariansa.