Samassa oli lääkärin käsi Kuston tukassa ja pyöritti sitä niin, ettei äitivainajakaan liene antanut parempaa tukkapöllyä.
"Mitä tämä! Mitä tämä!" ökisi Kusto.
"Tämä on nyt se 'rohtosatsi'", sanoi lääkäri pidellen vielä tukasta kiinni. "Joko nyt uskot, vai tahdotko toisen?"
"Jo tuota taisi tullakin täksi kerraksi", sanoi Kusto.
"Niin minäkin luulen", virkkoi lääkäri irrottaen kätensä. "Ja nyt ala mennä hakemaan työtä äläkä juo."
"Pitää lähteä."
Kusto osasi taluttamatta ovelle. Ulkona hän painoi hatun päähänsä ja alkoi kupeilleen katselematta astua kotikylää kohti.
Alkumatkalla tahtoi suuttumus pullistella mokomata rohtosatsin antajata vastaan. Mutta kun tukan juurruksia herkesi kirvelemästä, leppyi Kustokin vähitellen ja ajatteli, että olihan siihen hänenkin syytänsä.
Asuntotaloon päästyä hän kysyi ensimäiseksi työtä ja turkkia.
"Ettäkö työhön kykenet", ihmetteli isäntä.