"Täytyy tässä yrittää", sanoi Kusto.
"Taisipa sattua hyvät lääkkeet", arveli isäntä. "Antoiko miten monta lajia?"
"Yhtä lajia tuo antoi."
"Onpa se sattunut hyvää, kun niin heti tehosi. Näytäpä tuota minullekin."
"Ei sitä tullut mukaan. Se otettiin siellä", selitti Kusto.
"On se ollut ainetta", päätteli isäntä. "Siinä on mahtanut olla myrkkyä lujasti, koska ei ole uskaltanut antaa mukaan. Maistoiko tuo pahalle?"
"Pahalle pakana maistoi."
"Ei se mitään, kun apu tulee", lohdutteli isäntä. "Oli meillä sentään hyvä onni kunnan lääkäriä valitessa. Siinä on mies omalla paikallaan. Uskot sen nyt Kustokin, että lääkäristä on apua, vaikka ennen lähtöä epäilit, ettei sieltä mitään tule. Vai etkö usko vieläkään?"
"Kyllä minä nyt uskon", tunnusti Kusto.
Seuraavina päivinä oli isännästä erityisen haluista kertoa naapurien isännille, että Kusto on melkein terve ja että se parani kunnan lääkärin yhdestä lääke- annoksesta. Sattuipa sitten kylänmieskin käymään ja kun tämä sai tietää asian, innostui hän siitä vielä enemmän kuin muut. Hän oli vakuutettu, että tämä erinomainen tulos on ainakin puoleksi hänen ansionsa. Eikä hän tätä ajatustansa salannutkaan.