MITEN VESAPURON VELJEKSET PYSYIVÄT YHTENÄ TALONA.
Vesapurolla oli kaksi veljestä, Antti ja Aapeli. He eivät olleet vielä kahdenkaan kymmenen ikäisiä, kun isä kuoli ja heidän täytyi oppia hoitamaan taloa omin neuvoin. Hyvin se kävikin, sillä he olivat ahkeria ja tekivät ja päättivät kaikki asiat yhteisen sopimuksen perästä. Viimein he tekivät senkin sopimuksen, etteivät koskaan eroa eri taloksi. Siihen antoi aihetta, kun vanhinta veljestä olisi halulla toivottu erääseen hyvin velkaantuneeseen taloon kotivävyksi. Tämä olikin jo jonkun verran tuumaan taipuvainen ja esitteli, että nuorempi veli, Aapeli, ostaisi hänen osansa, jotta saisi maksetuksi appiukon velat. Mutta silloin huomasi nuorempi veli joutuvansa pahaan rahapulaan ja alkoi ensimäisenä pyydellä, että olisivat ainaisesti yhdessä, sillä onhan heillä tässä maata molemmille. "Jos tuo tyttö on mieleisesi, niin tuo tähän", hän lisäsi lopuksi. Sillä tavalla se asia tuli päätetyksi ja pysyi muuttumattomana heidän ikänsä loppuun asti. Mutta vaikka veljekset eivät koskaan joutuneet riitaan, niin olipa heillä sittenkin monta kiusauksen hetkeä. Molemmat ottivat vaimon ja nämäpä eivät sopineetkaan veljesten tavalla neuvottelemaan. Vanhemman veljen vaimo olisi tahtonut ensiksi tulleen oikeudella olla emäntänä ja käskeä toista. Mutta tämä toinen oli tuonut taloon suuremmat myötäjäiset ja katsoi niiden perusteella olevansa oikeutettu olemaan emäntänä. Siitä syntyi riita. Antin vaimo valitti miehelleen, että Aapelin vaimo on laiska, ei lähtisi navettatöille, pihatöihin vaan työntäytyy ja pitää itsellään paremmat ruuat.
— Sepä on paha, sanoi Antti. Mutta järjestäkää nyt eteenpäin siten, että käytte yhdessä navettatöillä ja sitten tulette pihatöille.
— Käynhän minä lypsämässä, mutta se tahtoisi, että minun pitäisi luoda lanta, ruokkia ja juotella lehmät ja hän vaan leketteleisi kepeimmillä töillä.
Niin puhui Antin vaimo.
— Teidän täytyy oppia pitämään työt ja ruuat yhteisinä, niinkuin mekin veljekset pidetään, sanoi Antti vakavasti. Minä sanon Aapelille, että sekin puhuu samaa vaimolleen.
— Puhukoon vaan, mutta se on niin ruoja akka, että eri töissä se saapi olla.
— Ei toki sanota niin pahasti oman talon ihmisestä, kierteli Antti.
Vaimo oli äänetönnä.
Tästä puoleen keskustelivat veljekset usein vaimojensa riitaisuudesta ja aina välillä kehottelivat niitä sovintoon. Mutta Aapelin vaimolla oli aivan samat syytökset kuin Antinkin ja vielä lisäksi sellainen herjaus, että se on köyhä rutale hänen rinnallaan.