— Ei toki rutaleeksi nimitellä, kierteli Aapeli. Ei se saa sinun perinnöstäsi yhtään penniä. Kyllä teidän täytyy elää sovinnossa, eikä me veljekset erota vaikka päällänne pyörisitte.
Puheet eivät auttaneet yhtään, riita vaan kiihtyi. Veljesten läsnä ollessa he kyllä olivat sanasotaan ryhtymättä, ainoastaan vihaisesti mulkoilivat toisiinsa, mutta kun joutuivat kahden kesken, niin silloin olivat ruojat ja rutaleet siivoimpia sanoja satojen joukossa.
Veljekset olivat joutua neuvottomiksi.
— Mitä nyt tehdään, sanoi Aapeli veljelleen, kun olivat salaisesti kuunnelleet vaimojensa sanasotaa. Me ei erota ja tuotakaan ei jaksa vuosittain kuunnella.
— Annetaan selkään, ei tässä muu auta, sanoi Antti.
— Sitä olen minäkin ajatellut, sanoi Aapeli. Mutta se pitäisi sattua yhtä aikaa ja yhtä kovasti ettei kumpikaan pääsisi kehumaan.
— Sattuuhan se yhtaikaa, kun kuunnellaan milloin ne ensi kerran kylpytiellään riitelevät, niin annetaan silloin.
— Niin kyllä, myöntyi Aapeli. Ja vielä tasaisempi siitä kuivasta kylvystä tulee, kun antaa samalla vitsalla, samasta kädestä, vuoroon toista ja toista.
— Kumpiko siihen rupeaa? arveli Antti.
— Vanhemman veljen se on tehtävä.