— Tarvitsis olla, vakuutti vieras.
— Mahtaisipa tarvita.
Pekka ei joutanut pitempään keskusteluun. Hänellä oli parin virstan päässä asuvan sepän pajalla viikate vasarrettavana, ja se oli haettava sieltä, sillä heinäaika lähestyi. Paluumatkalla tuli mökkiin jäänyt vieras vastaan. Pekka ei tuntenut erityistä vetovoimaa seisahtua sitä puhuttelemaan, mutta vieras pysähtyi ja virkkoi:
— Minä söin ja vaimonne määräsi vain viisitoista penniä ruuasta. Mutta minulle sattui kaksikymmentäviisi penniä pientä rahaa ja vaimollanne ei ollut vastata.
— Eipä taitanut olla, sanoi Pekka. Ehkäpä minulla on.
Hän kaivoi kukkaronsa ja löysi sieltä kymmenpennisen, jonka pisti miehelle. Nyt he erosivat ja Pekka käveli mökilleen.
Karoliina oli siellä pyyhkimässä pöytää ja heti oven avattua kääntyi kysymään:
— Tuliko se mies sinua vastaan?
— Tuli, vastasi Pekka, ja minä annoin sille kymmenpennisen, kun sinulla ei kuulunut olleen vastata viisikolmattaisesta.
— Mistä viisikolmattaisesta? Maksamatta se roikale meni.