— En rupea kehumaan, mutta kunnollisesti tuo kävi kansakoulun.
— Se on aina parempi, virkkoi sahan isäntä. Antaa pojan tulla aivan heti.
Asia oli sillä päätetty.
Viikon kuluttua kävi Kovanen kysymässä miten hänen poikansa on käyttäytynyt.
— Ahkerampaa ja kunnollisempaa poikaa meillä ei ole ollut milloinkaan, sanoi lähin työnjohtaja.
Kovanen ei ollut koskaan palannut kotiinsa tyytyväisemmällä mielellä. Ja viikko eteenpäin hän oli vieläkin tyytyväisempi, kun sai tuoda vaimolleen poikansa ansaitseman jauhosäkin.
— Ei näy tarvitsevan katua nuorena naimistaan, hän virkkoi iloisena.
— Joko sinä yritit katua? kysyi vaimo.
— Jopa yritin. Mutta nyt kun meitä on kaksi miestä hankkimassa, niin laulellaan taas.
Se ei ollut tyhjää kehumista. Elämä todellakin alkoi taas tuntua elämisen arvoiselta. Jo ylettyi joku markka henkisiinkin harrastuksiin. Kun tarjottiin työväen lehteä, niin hän tilasi sen. Hän alkoi tuntea olevansa yhteiskunnan jäsen niinkuin muutkin ja melkein häpesi sitä, ettei ollut edellisinä vuosina joutanut ajattelemaan juuri muuta kuin joukolleen leivän hankkimista. Nyt saattoi pistäytyä työväen kokouksissakin, jonne niin halulla pyydettiin tulemaan. Kuuntelijana hän siellä tosin oli, eikä alussa oikein ymmärtänyt, mitä varten ne pitivät niin kovin suurta melua. Kaikki valta pitää tulla työväelle, joka tekee raskaimmat työt. Niin ne huutivat. Ja sitten alas porvarit.