— Mikä se on se sosialitemokraatti? kyselivät kyläläiset.
— Sitäpähän minä rupean selittämään, vastasi Purhonen mahtavasti. Eihän se minun selitykseni ole ennenkään teille kelvannut. "Susilistiksi" olette vaan nimitelleet. Nyt sieltä tulee mies, jota ette uskalla sanoa "susilistiksi", sillä se on oikea temokraatti, sosiaalitemokraatti ja vielä paras niistä. Tulkaa kuuntelemaan, niin sitten sen tiedätte.
Kaikkien täytyi uskoa, että Purhosen puheessa on perää, ja nyt ei mennyt yhtään päivää, ettei olisi puhuttu temokraatista.
Sunnuntaina, puolisen syötyä alkoi lähtötouhu. Kylän poikasilla sinne oli kaikkein kovin kipa päästä. Joilla ei ollut itsellään rahaa, ne ruikuttivat äidiltään kymmenpennistä.
— Jospa se antaa poikasten kuunnella 5 pennillä, kitsaili Joppilan emäntä pojille lanttia katsellessaan.
— Ei se ehkä anna, epäilivät pojat. Kymmenen penniä se otti sekin ukko, joka syksyllä kuljetti sitä ramohvoonia.
— Mutta soittaako se vai laulaa tämä temokraatti? kyseli emäntä tietääkseen, ettei poikain raha menisi aivan hukkaan.
— Ei se Purhonen sitä ole sanonut, vaan hyväksi on kehunut.
Pojat saivat kun saivatkin kymmenpenniset ja nyt he henki hampaissa laukkasivat Pylkkölätä kohti, jossa olivat syksylläkin kuulleet tuota ihmeellistä "ramohvoonia". Pian tulivat tuvan penkit täyteen miehiä. Purhosen täytyi ajella poikasia seisomaan. Kohta saapui odotettu puhuja. Kaikki katsoivat siihen kuin ihmeolentoon. Ja pulska mies se olikin: tukka pystyyn kammattu, kova, kiiltävä kaulus punaisine rusetteineen, sekä muutkin pukimet aivan vasta neulalta heitetyt. Purhonen tomelehteli toverina turkkia naulaan nostamassa ja asettui sitten nähtävimmälle paikalle pöydän eteen. Temokraatti meni istumaan pöydän päähän ja alkoi ystävällisesti puhella:
— Onhan tänne kokoontunut kansalaisia siksikin runsaasti. Täytyy vaan ihmetellä, ettei ole yhtään naista saapunut.