— Tule rekeen!
— Omia matkojanipa olen taas ajatellut kävellä, virkkoi Kovanen eikä kääntänyt päätänsäkään.
EI SE OLLUTKAAN KONE.
Pieni Kattilaharjun kylä oli maaemon pinnalla sattunut säkeytymään niin pahaan pohjukkaan, ettei siellä uudenaikaisemmista harrastuksista tiedettynä ennenkuin aikojen kuluttua, jolloin jo muualla maailmassa ajateltiin aivan toisia asioita. Suuren vapaaviikonkin ne vetää kiskoivat muikunnuottaa, ja kylän kansakoulussa jämättiin todistuksen-majan mittoja, sanavartalon päätteitä ja kertotaulua niin totisella toimella, kuin ei koko maailmassa olisi mitään tämän tärkeämpää. Sekä nuottamiehet että koulukkaat pääsivät vasta viikon loputtua tietämään, että muualla on oltuna lakossa. No, kernaasti hekin olisivat suoneet tuon levon muikuille ja sanavartalon päätteille, mutta tehty seisoo.
Tulipa sitten talvemmalla Kattilaharjun kylään puuseppä Purhonen. Hän suosi uudenaikaisempia, vapaampia harrastuksia ja ihmetteli kovasti miten takapajulla tässä kylässä oltiin. Tyttäret esimerkiksi haukkuivat puuseppää akalliseksi ukoksi ja tarjoilivat halolla, jos meni niitä hyväilemään. Eivätkä ne ollenkaan ottaneet viisastuaksensa, vaikka Purhonen selitti, ettei sosialistisessa yhteiskunnassa pidetä tuollaisia pikkumaisia rajoituksia. Ne ovat vaan ahneiden pappien keksimiä, jotka tahtovat hyötyä kaikellaisista toimituksistaan. Ja yhtä tyhmiä olivat tämän kylän miehetkin. Ne märehtivät vanhettuneita lakipykälöitään ja suosivat virkavaltaa. Pappi muka tarvitaan ja nimismieheltä pitää hakea lupa iltaman pitoon. Purhonen ei sanonut tarvitsevansa kumpaakaan herraa. Jos hän pitää tanssi-iltaman ja kantaa sisäänpääsymaksun, niin se ei ole varastamista, eikä siinä ole kellään sanan sijaa.
Mutta tyhmyys ei ole niinkään sukkela eroamaan. Purhonen arveli oppinsa tehottomuuteen suurimmaksi syyksi sen, että on ennättänyt tulla liika tutuksi. Profeetta ei näet ole minkään arvoinen omalla maallaan. Tämän asian hän sai tietää siihen aikaan, jolloin oli vielä niin houkka, että luki tuota kirottua kristinoppia. Sitä oppiahan nämäkin moukat sanovat seuraavansa, mutta eivätpäs olleet siitä sitäkään vähää viisastuneet, että osaisivat antaa arvon oman puolen profeetalle. Jos mistään, niin tästä sen näki, että koko oppi oli aivan tarpeeton.
Purhosen täytyi ruveta puuhaamaan mahtavammaksi luultua miestä puhumaan näille puupäille. Hän meni kaupunkiin ja selitti siellä sosialistiaatteen harrastajille, millaisessa pimeydessä tuo Kattilaharjun kylä vielä vaeltaa. Ei hän tosin tullut maininneeksi tarkalleen kaikkia yksityiskohtia tuosta pimeydestä, kuten naisten halolla tarjoilemista ja ukkojen väitteitä omin luvin pidetyistä iltamista, vaan selitti siihen suuntaan, että jos siellä näin vähäarvoinen kansalainen rupeaa opettamaan uuden ajan aatteita, niin ne miltei päälle käyvät.
— Ohoh, kylläpä siellä ollaan vanhoillisia, surkuttelivat kaupungin sosialistit. He eivät voineet kieltäytyä tulemasta esitelmän pitoon, sillä tämän miehen pyyntö muistutti paljon sitä avun huutoa, jonka Paavali muinoin kuuli Aasian puolelle europpalaiselta Makedonian mieheltä.
Esitelmäpäiväkin määrättiin, eräs sunnuntai-ilta. Purhonen lupasi pitää huolen kokoushuoneesta ja joukon kutsumisesta.
Hän palasi nyt Kattilaharjun kylälle rehtevänä miehenä, kuten ainakin se, joka on jotain tehnyt kansan valistamiseksi. Saatuansa kokoushuoneen hän alkoi joutohetkinä levitellä tietoa ja selitti, että nyt sieltä tulee oikea sosiaalitemokraatti puhumaan, jollaista ei ole ennen kuultuna koko kylällä.