— Mikä… Kun poika on ajettu pois työstä ja nyt jäi jauhosäkki saamatta.
— No niin, ilakoi Kusto. Sitä ne porvarit tekevät.
— Porvaritko… Pidä sinä turpasi kiinni… Siinä ei ole porvarien syytä, vaan niitä h—n halunkkeja, niitä sosialistien akitaattoreja minä haluaisin tavata ja kysyä, että tämäkö se on sitä nälkäisille leivän laittamista, kun heidän asetuksiensa tautta minun poikani ajetaan pois työstä.
— Nyt sinua ovat porvarit narranneet, väitti Kusto. Ei sosialistit laita sellaisia lakeja.
— Sinäkin muka tiedät, kivahti Kovanen. Se on tuossa se asetus, jonka tähden minun poikani on ajettu työstä, ja se laki on sosialistien laittama, siitä et pääse mihinkään. Se kuuluu muka suojelevan työväkeä rasittumasta liika nuorena. Ne eivät saa enää halkojakaan latoa, saanevatko tuoda tupaankaan. Niitä pitää elättää aivan jouten ja kasvattaa niistä yhtä laiskoja roikaleita kuin ne akitaattorit itsekin ovat. Tokko saanevat kättä työhön laskea, ennenkuin ovat ensi työkseen äänestäneet heitä eduskuntaan yhtä hyviä uusia lakeja laatimaan. Ne ovatkin vaahdossa-suin huutaneet miten porvareilta otetaan valta ja sitten tehdään ne ihanat lait. Siinä se nyt on jo yksi ihana laki, ja sen siunauksesta minä saan kävellä kotiini ilman leipäjauhoja.
— Ereys siinä on sinulla, väitti Kusto.
— On siinä se ereys, että harmittaa, kun minäkin noita kuuntelin, vieläpä uskoin, että ne, oikeita asioita ajavat. Mutta kyllä minä ne nyt tunnen ja toivoisin, että joku armelias ihminen upottaisi joka ikisen akutaattorin järven syvimpään paikkaan, jossa eivät olisi nuotta-apajiakaan pilaamassa.
— Älä puhu liikoja, kielteli Kusto.
— En ole puhunut tarpeeksikaan, kivahti Kovanen ja lähti astumaan.
Kusto meni kääntämään hevostaan tielle ja huusi: