— Se on tehtävä kiireelle, muuten haihdut virastasi, uhkaili mies ja meni vihoissaan tiehensä.
Metka jäi yksikseen ja tuumaili:
— Raaka ja sivistymätön mies tuokin. Köyhältä leskeltä pitäisi ryöstää ainoat lehmät, vaikka Pekka-vainaja kuuluu velan maksaneen.
Hänen hyvänsuopaista sydäntään painosti ihmisten säälimättömyys ja ahneus. Hän halusi takaisin kaupunkiin. Olihan sielläkin vastuksensa, nuo säännölliset virastotunnit. Mutta seuratoverit olivat toista lajia, eikä ollut puutetta illanviettopaikoista. Täällä ne etsivät, menipä mihin hyvänsä.
Kun tulisi taas se kesä.
KESÄTYÖT JA KESÄMATKAT.
Tuli viimein mitä kaunein kevät. Oli se monen mielestä liika kuiva ja kuuma. Kynnöspellot ja tiet pölisivät, niin että niillä liikkuminen oli aivan kiusallista. Mutta ohrahalmeitten viertäjät olivat tyytyväisiä. Puut paloivat kuin parhaat tervakset. Mustaa maata tuli vähässä ajassa oikein ololta, kun vaan jaksoi palavia puita kyllin sukkelasti siirrellä.
Metka matkusteli parhaan helteen aikana maanteitä tarkastelemassa. Toisenkin kerran hän tällä matkallaan pyristeli sieraimiansa ja puhkuili: pyh pyh tätä pöläkkätä. Viimein hän saapui piirinsä rajalle, jonne myöskin toisen piirin apulaisnimismies kohta ajoi.
Virkaveljet löivät kättä, ja Metka virkkoi:
— Pölisee.