— Vai niin, sanoi morsian ja katsahti jo vähän tylysti sulhaseensa.
Koska se on sillä lailla, että minun tulolla ei ole mitään kiirettä,
kun vaan rahat joutuisivat, niin saat pitkään odotella kumpaisiakin.
Tule ensi lauantaina pappilaan, niin tehdään ajoissa ero.
Kusto ihan hämmästyi ja koetti purkaa puheitaan, lupailipa kesäänkin odottaa, mutta asia oli jo pilalla.
— En minä ole niin miehen puutteessa, että lähtisin sinun maittesi päällisiksi.
— Sovitaan pois, houkutteli Kusto yhäkin. Se on niin ilkeä mennä puruille ja tulee se maksamaankin kymmeniä markkoja sinulle, sillä minä tahdon tilin mukaan kaikki kuluni.
— Elä minun markkojani sure. Markkasi saat, etkähän sinä muuta vailla olekaan, sanoi morsian ilmeisen tylysti. Tule vaan ensi lauantaina pappilaan.
Oli Kustosta vähän ikävätä, kun niin hyvät toiveet menivät tuolla lailla. Ei hän sentään suuriin suruihin antautunut, eikä herennyt toivottomaksi. Maan vaihto oli saatava toimeen millä tavalla hyvänsä ja kun näytti siltä, ettei naimiskaupan kautta ennätä hankkia rahoja, ei ollut muita keinoja kuin kiire velan otto.
Kusto alkoi heti kysellä, kellä tiedettäisiin olevan rahoja lainata. Eivät muistaneet olevan niissä tienoin kellään rahoja. Viimein joku arveli, että ehkä Myssylässä olisi, mutta se isäntä kuuluu olevan salarikas saituri, ettei ilmoita rahojaan, eikä anna velaksi, kuin hyvin harvoille. Kustossa heräsi toivo, sillä hän ei pitänyt mainittuja ominaisuuksia minäkään pahana. Ja eikös Kusto arvannutkin oikein. Siellä löytyi niin erinomainen isäntä, että Kusto otti hänet ikipäiviksi esikuvakseen. Se oli alussa puhutellen niin köyhä, että jos ei Kusto olisi edeltäpäin tietänyt, olisi hän ehkä ollut taipuvainen auttamaan sen kurjaa kohtaloa muutamalla pennillä. Köyhyys paistoi joka kohdasta. Huoneet olivat päälle kaatumassa, talon kalut kaikki vanhoja kuluja, eikä niitäkään, kuin ihan välttämättömimpiä. Semmoisia kuin kahvipannuja ei ollut ensinkään. Isännän vaatteus kokonaan, mutta varsinkin housut, menivät paikkojen paljoudessa edelle Kuston arkihousuista.
Kauvan aikaa puhui Kusto kauppa—aikeistaan, ennen kuin johti puheen rahoihin.
— Eihän minulla mitä rahoja ole, kielsi Myssynen heti.
— Niinhän nuo ihmiset puhuvat että on teillä, sanoi Kusto.