Tanssihaluisella kylän nuorella väellä ei ollut tähän asti suosittua kokouspaikkaa sunnuntai-iltana, vaan nyt he huomasivat Kustolan olevan heille avoinna. Ilmaiseksi eivät he kumminkaan saaneet hyppiä, oli pistettävä rahamaksu isännän kouraan, taikka pyydettävä emäntää kahvia keittämään. Toinen tai toinen keino auttoi ja useimmin he käyttivät tätä jälkimäistä. Mutta jos kahvin keitättäjät loppuivat, silloin tuli isännältä kielto tanssimiseen. Ei auttanut muu kuin jatkaa kahvin juontia, vaikkei se useinkaan ollut sikurivettä viisaampaa.
Sama kahvipannu se suoritti ison osan renkien palkastakin. Kusto valitsi aina nuoria, ymmärtämättömiä poikakossia rengikseen, jotka sitten sunnuntai-illan iloissa ensimmäisinä miehinä pehvastelivat ja keitättivät kahvia. Eikä siihen ollut kieltoa muunakaan aikana. Usein Kusto itsekin kehoittamalla kehoitti, että "eikö pojat keitätä kahvia". Ja mikäs siinä: pojat keitättivät; olihan se niin miehevätä juoda omaansa ja saipa kiitoksiakin, kun antoi isännälleen ja emännälleen.
Kekrinä tämä huvi ei enää niin hyvälle tuntunut, kun sai ikäväkseen asti istua tilinteossa vastaamassa kahvipannukysymyksiin.
Jos ajatellaan rengin nimeksi Juho, niin kävi toimitus tähän tapaan:
— Ensimäkien pannullinen kahvia, kaksi viikkoa jälkeen keyrin, penniä.
Juho, onko oikein? niin tilikirja näyttää.
— Oikein on, täytyy Juhon vastata, muutoin tulee sama kysymys uudestaan.
Lomaan löytyi muitakin muistoonpanoja esim. tämmöisiä:
— Hangosta haara katkennut, 45 penniä. Juho, onko oikein? niin tilikirja näyttää.
— Katkesi kaiketi se.
— Sitten rukkasen peukalon paikkaa 4 pennin edestä. Juho, onko oikein? niin tilikirja näyttää.