— Onko sinulla oma hevosesi? kysyi matkakumppanini.
— Omani on, vastasi Lipponen reippaasti ja kääntyi meihin päin.
— Milloinka olet sen ostanut?
— Tässä ostin viime pyhänä. Ajattelin että ajan kerran elämässäni omalla hevosella markkinoille.
Lipponen puhui niin iloisesti, ettei siinä ollut nimeksikään tuota entistä alakuloista juroutta, jonka olin tullut huomanneeksi mökissä käydessäni.
— Onko tuo hevonen minkä hintainen?
— Siinä se on sadanmarkan vaiheella. Ei tämä kallis ole.
— Onpa tuolla hintaa, taitaa olla ikä-loppu.
— Tämäkö ikä-loppu, sanoi Lipponen vähän pahastuneella äänellä. Tällä on vielä aivan kova hammas, niin että enintään jos olisi viidentoista talvias. Näyttäähän tämä nyt vanhalta, kun ovat ajaneet niin kovin laihaksi, vaan antaahan olla kun kesään päästään ja minä vien sen hyville laitumille, niin syksyllä siinä on semmoinen pekuna, ettei rikkaillakaan parempata.
— No jokohan, sanoi toverini epäillen.