Viisivuotisesta asumusajasta oli viimeinen talvi veljeksillä menossa.
He olivat juuri tulleet markkinoilta ja tekivät tiliä voitoistaan.
Samalla tekivät he laskua kaikista rahavaroistaan, jotka nousivat jo
paljo kolmannelle tuhannelle.
— Mitä sanot Mauno, virkkoi Kusto, vieläkö jatketaan tässä oloa eteenpäin.
— Mistäpä niitä parempiakaan olopaikkoja löytynee, sanoi Mauno.
— Niin mutta ajatteleppa, kun isäntä tahtoo, että meidän pitää tähän rakentaa uusi tupa ja korjata navetta. Sinä et ymmärrä, veli Mauno, kuinka paljon ne tulevat maksamaan.
— Maksaahan ne, myönnytti Mauno. Mutta tupa tässä on aivan tarpeellinen, sillä tämä kohta kaatuu päälle.
— Siksipä minä olen ajatellut, että muututaan toiseen paikkaan, sanoi
Kusto.
— Ei nyt yhden tuvan tautta muututa, esteli Mauno. Onhan meillä siitä kulukista luvassa kolmea vertaa pitempi kontrahti.
— Jää sinä tähän, sanoi Kusto, mutta minä haen asuntoni muualta.
— Ettäkö ero tulisi? kysyi Mauno vähän ihmetellen.
— Niin, en minä rupea semmoisiin kulutuksiin toisen maalla, vahvisti
Kusto.