Seuraavat päivät kuluivat jotenkin samaan tapaan. Kohtelu oli ollut kaikkialla ystävällinen ja rahakukkaron aukaiseminen tullut harvoin kysymykseen.
Muutamana päivänä arveli maisteri:
— Mistähän tämä näin yleinen vieraanvaraisuus johtuu. Onko se tavallista kaikille matkustajille, vai suositaanko meitä erityisesti näiden asiain harrastuksesta?
— Luultavasti asiain harrastuksesta, vastasi Laulainen, vaikka ajatteli hyvän kohtelun aivan omaksi ansioksensa.
— Mutta minusta näyttää, että monissa paikoin on harrastus jotenkin laimeata, jatkoi maisteri. Epäilen, että tuleekohan puoletkaan aikomuksista toteutetuiksi.
Laulaisella oli aivan samat ajatukset, mutta hän vastasi:
— Jospa ne aikaa myöten toteutuvatkin, vaikka näillä savolaisilla ei ole tapana innostua eikä kiirehtiä.
Maisterin huomaamattomuus ei Laulaisen itserakkautta oikein tyydyttänyt ja hän päätti sopivassa tilaisuudessa näyttää, että hänelläkin on vaikutusvoimaa. Hän oli koko matkan odottanut, että maisteri kehoittaisi häntä puhumaan, mutta ei sitä ollut tapahtunut. Olisiko ollut huomaamattomuutta, vai haluttiko pitää yksinänsä tämä kunnia. Ei Laulainenkaan ajatellut alentua pyytämään. Mutta kun sunnuntain kokouksessa näytti jäävän aikaa tähteeksi ja joukkoakin oli tavallista runsaammin, niin eipä hän enään jaksanut vastustaa kiusausta, vaan meni esittämään maisterille, että jos hänkin saisi lopussa vähän puhua.
— Hyvin kernaasti, vastasi tämä. Olen jo ennenkin sitä ajatellut, mutta arvelin, ett'ei opettaja Laulaisella ole halua siihen.
Maisterin kohtelias vastaus oli koko hyvitys Laulaiselle ja hän selitti vaatimattomana: