— Enhän minä paljon osaakaan, vaan jos vähän, lyhyesti.
— Miten vaan parhaaksi näkyy, lyhyesti taikka pitkään, rohkasi maisteri.
Nyt tuli kiire ajatteleminen, mistä asiasta puhuisi. Tässä ei ollut sopiva ottaa samoja aineita kuin koulua alkaissa ja lopettaissa, eikä myöskään sitä, jonka oli lehteen lähettänyt. Täytyi keksiä aivan uusi. Oppinut kuulijakin oli nyt joukossa… Mutta jospa hän ylistäisi entisajan kotiopetusta. Se varmaan kuulijoita miellyttää.
Laulainen astui puhujan paikalle ja alotti: — Hyvät tuttavani! Usein kuulee kansan keskuudessa liikkuneiden oppineiden ihmisten kummastelevan, että mistä sinne on niinkin paljon kauniiden tapojen ja ajatusten siemeniä lentänyt, vaikka vanhempi sukupolvi on aivan oppimatonta muussa kuin minkä vähän ovat saaneet kristinopin opetusta muutamina viikkoina ja mitä sitten itse ovat jälestäpäin joutohetkinänsä tavailleet. Tämän näin vähän opin katsovat oppineimmat aivan riittämättömäksi. Asia on minun ymmärtääkseni niin, että joskin se on riittämätöntä näiden mielestä, joille kaikki, niin opetus kuin ruokakin pitää olla moneen kertaan muokattua ja monilla maustimilla maustettua ennen kuin sen uskotaan ravitsevan ja olevan valmista, niin on se ollut meille tarpeeksi valmista. Ja jolla on ollut puhdas sydän, johon eräässä isänmaallisessa laulussakin vedotaan, niin niistä tämäkin vähä on tehnyt sellaisia, joita täytyy oppineempain ihmetellä. Ja kenenkä ansioksi nämä puhtaat sydämet ovat luettavat. Ne ovat etupäässä äidit, jotka ovat näitä kasvattaneet… jaloimmat äidit. Mainitsen erityisellä tarkoituksella: jaloimmat äidit, sillä kokemuksesta tiedän, ett'eivät läheskään kaikki äidit ole jaloja. Sen huomaa heidän kaikinpuolin huonoista lapsistaan. Mutta milloinka näillä alituiseen askareissa puuhaavilla äideillä on ollut aikaa opettamaan? Siihen vastaa meille kansanruno näin:
Niit' ennen isäni lauloi kirvesvartta vuollessansa, niitä äitini opetti väätessänsä värttinätä.
Siis äidin rukin hyristessä ja isän kirveen kalskaissa ne ovat opitut. Ei näinä opetustunteina vaadittu haudan hiljaisuutta, eikä kiven kovaan määrättyjä läksyjä, mutta luulen, ett'ei nykyajan oppilaat muistele hartaammin lukemiansa ja kuulemiansa, kuin nämät näitä rukin hyrinässä kuultuja opetuksia. Silloin ei ollut uusien läksyjen oppiminen häiritsemässä ennen opitun sieluun syventymistä, eikä nuo ijankaikkisesti loppumattomat numerot muistia rasittamassa. Minä ihailen tämän ajan ihmisten yksinkertaisia ajatuksia ja kunnioitan niiden opettajia. Kuten sanoin, eivät läheskään kaikki olleet yhtä hyviä opettajia ja kasvattajia ja että monet hyvätkin opetukset menivät hukkaan, mutta sitä samaa tapahtuu niin kauvan kun maailma seisoo. Jos joku ymmärtää sanani niin, että olisin niiden puolella, jotka vihaavat nykyajan kouluoloja, niin hän erehtyy. Tarkoitukseni oli vaan kehoittaa vanhempia, erittäinkin äitejä yhä edelleen seuraamaan tuota vanhaa opetustapaa ja ett'eivät jättäisi lapsiansa yksistään koulujen varaan, ei hyväinkään koulujen. Toivoisin vaan lopuksi, että edellisen puhujan selittämät asiat tulisivat sydämen asioiksi kaikille, niin että heillä tulevan sukupolven kasvattajina olisi entistä parempaa kertomista kirvesvartta vuollessaan ja rukkia pyörittäissään. Meiltä onkin jo esi-isäin opetustavat ja laulut unohtuneet kovin vähiksi, mutta nouskoot ne entistä kukoistavampina jälleen. Ja näyttäkäämme nyt lopuksi että ääni on ainakin tallella ja laulakaamme "Arvon mekin ansaitsemme".
— No lauletaanpa, kuului joukosta ja kohta kaikui tuttu laulu oikein raikkaana.
Laulainen oli siinä käsityksessä, että hänen puheensa vaikutti paremmin kuin maisterin luento ja alkoi jo laulun aikana katua, ett'ei tullut pitemmältä puhuneeksi. Maisterikin lausui kokouksen loputtua tyytyväisyytensä puheeseen, vaan moitti vähän lyhyeksi ja että joitakin kohtia olisi pitänyt perusteellisemmin kosketella. Tämä antoi Laulaiselle vauhtia. Matkoja kulkiessa ja iltaisilla unta odotellessa hän ajatteli täytteitä puheeseensa niin hartaana, että huuletkin pyrkivät liikahtelemaan ajatusten mukana. Vahinko vaan, ett'ei viimeisissä kylissä tullut tilaisuutta koetella pitennetyn puheen vaikutusta.
LAULAINEN KUTSUTTIIN HERRAIN PÖYTÄÄN.
Kiertomatkan päätyttyä jäi Laulainen jälemmäksi kyläilemään ja saapui vasta lauantai-aamuna kirkonkylälle. Se olikin nyt kauniimpi katsella kuin lähtiessä. Siellä oli toimitettu perinpohjainen puhdistus sekä taloissa että tanhuilla. Juhlakentälle vievän tien kahden puolen seisoi valkeaksi höylätyitä tankoja, joiden latvoissa ristiin solmitut, sinivalkoiset nauhat lepattelivat. Tien suussa oli mahtava juhlaportti ja juhlakentän perällä, lähellä järven rantaa korkea laululava, molemmat köynnöksillä koristettuina. Samoin oli kaunistettu koulurakennustakin, jossa ylioppilaat tulivat antamaan laulajaisia, sekä erään kauppiaan rakennus, johon tilapäinen ravintola oli sijoitettuna.